Digilickin tarina alkoi vuonna 2017 NytAlessa.com-nimellä. Olimme huolissamme kivijalkakauppojen asemasta isojen kansainvälisten nettijättien puristuksessa, joten päätimme tukea suomalaista paikallisyrittäjyyttä ja perustimme kivijalkakauppojen mainosportaali NytAlessa.comin. Kivijalkaliikkeiltä saadun palautteen mukaan yritykset eivät halunneet erottautua pelkästään alennus-edellä-asenteella, joten nimeksi vaihdettiin myöhemmin OstosKortteli.fi. Mainosportaaliin tuli uusia ominaisuuksia, kuten uutuustuotteiden markkinointi ja kivijalkaliikkeiden esittelyvideot. Teimme paljon ponnistuksia kivijalkaliikkeiden olemassaolon vuoksi. Halusimme auttaa paikallisia yrittäjiä. Koronan myötä kuitenkaan monella kivijalkaliikkeellä ei ollut enää mahdollisuuksia maksaa palveluista, vaikkakin silloin juuri markkinointi on tärkeintä, kun siihen ei olisi laittaa lanttiakaan. Siksipä laitoimme palvelumme 0€:n hintaan yrittäjille. Korona ei kuitenkaan säästänyt meitäkään, joten jäljelle yritykseen jäi naisvoima.
Vuosien aikana asiakkaamme alkoivat kysellä meiltä myös muuta markkinointiapua, ja aiemman kokemuksemme pohjalta tajusimme, että voimme auttaa asiakkaitamme markkinnoin haasteissa. Monet yrittäjät ovat mestareita omassa ydinbusineksessa, mutta markkinoinnin perusasiat jäävät helposti unholaan. Meillä on ollut ilo auttaa monia asiakkaitamme markkinoinnin eri haasteissa. Joillakin ovat kotisivut ikuinen riesa, joita on hankala päivittää - asian ei tarvitse olla niin, vaan on olemassa ratkaisuja, jolloin kotisivujen päivitys ei tunnu hampaiden irrottamiselta. Yrittäjät haluavat, että asiakkaiden olisi helppo ottaa yhteyttä heihin. Kukaan ei halua menettää asiakkaitaan kilpailijoille vain sen takia, että ostaminen on tehty hankalaksi. Usein ei osaa edes itse yrittäjänä kysyä oikeita kysymyksiä - olisi ihanaa, kun olisi joku, joka puhuisi ihmisten kieltä, ja osaisi kysyä oikeita kysymyksiä ja myöhemmin yhdessä löytää niihin oikeat ratkaisut.
Olemme tehneet asiakkaillemme kotisivuja, graafista suunnittelua, mainosvideoita jne. Olemme päässeet myös jakamaan tietotaitoamme muille. Tarjoamme koulutuksia mm. Suomen Yrittäjille ja olemme Helsingin uusyrityskeskus NewCo:n asiantuntijapartneri, jota kautta pääsemme myös tarjoamaan osaamistamme. Tässä kaikessa kiteytyykin toimintamme ydin: emme vain anna kalaa, vaan opetamme myös kalastamaan. Ja tarvittaessa kudomme myös kalaverkon.
Esimerkiksi, kun tilaat meiltä kotisivut, huolehdimme että pystyt jatkossa päivittämään ja ylläpitämään kotisivujasi itse. Meiltä ei siis tarvitse tilata jokaista lisäkenttää sivuille erillismaksua vastaan. Sen sijaan teemme visuaalisesti asiakkaan toiveita vastaavat sivut, hoidamme mm. domainin siirrot ja muut tekniset asiat, laitamme hakukoneoptimoinnin kuntoon niin pöytäkone- kuin mobiiliversioonkin ja lisäksi tulemme pitämään sinulle koulutuksen uusien kotisivujesi ylläpitämisestä ja päivittämisestä. Lopuksi annamme sinulle vielä opaskirjasen jota voit käyttää tukena. Ja mikäli jostain syystä kohtaat ongelmia, lupaamme auttaa sinua vielä sivujen valmistumisen jälkeenkin.
Vaikka asiat joista puhumme saattavat tuntua teknisesti haastavilta, teemme työtä ihmislähtöisesti. Olemme aikanaan aloittaneet toimintamme pienyrittäjien parhaaksi ja ymmärrämme, ettei jokaisella yrityksellä ole suurta markkinointiosastoa ja -budjettia. Siksi uskallamme väittää, että olemme teknisestä osaamisestamme huolimatta helposti lähestyttävä kumppani.
Haluamme saada maailmaan menestyneitä ja hyvinvoivia yrittäjiä.
Digilick.com – palvelemme ihmisten kielellä
Perustajat Pirjo Virkkunen ja Eda Ulp
Comments