top of page

Markkinointi, Talous ja Itsensä johtaminen

Päivitetty: 4. syysk. 2023

Yrittäjän pyhä kolminaisuus on mielestämme markkinointi, talous ja itsensä johtaminen. Jos jokin näistä puuttuu tai jonkin näistä jättää pidemmän aikaa ilman huomiota, kokonaisuus on vaarassa romahtaa. Yrittäjällä on monesti monta rautaa tulessa, ja mieluiten olisi kaikki valmiina jo eilen. Monet meistä ovat melkein ammatinharjoittajia, rakastamme tehdä sitä missä olemme hyviä, ja muut seikat tuntuvat ajan tuhlaukselta. Palkkatyöhön verrattuna yrittäjä ei ainakaan alussa välttämättä pysty heti keskittymään vain omaan ammatilliseen osaamiseen, vaan yrittäjä tekee käytännössä kaiken.


Kaikkihan lähtee yrityksen strategiasta ja mitkä ovat yrityksesi kohderyhmät. Vaikka nämä kuulostavat hienoilta sanoilta, niin käytännössä maalaisjärjellä pötkitään yllättävän pitkälle. Pistä itsesi asiakkaan kenkiin, ja mieti hän löytää sinut, mitkä ovat tärkeitä asioita hänelle. Toinen simppeli tapa on kysyä suoraan asiakkailta. Jos ei omia asiakkaita ole, niin ota yhteyttä, vaikka samassa tilanteessa jo olleelle henkilölle, ja kysy kokemuksia. Ihmiset auttavat mielellään, ja erilaisia mentoreita kannattaa kysyä esim. paikallisilta uusyrityskeskuksilta tai Suomen Yrittäjistä.


Asiakas ei ole kiinnostunut sinusta

Asiakas ei ole kiinnostunut sinusta - hän on kiinnostunut itsestään ja siitä miten sinä pystyt helpottamaan hänen elämää tai ratkomaan hänen ongelman. Tarinan sankari on asiakas - et sinä ja sinun tarinasi. Vaan asiakkaan tarina! Mieti siis kaikkea tekemistäsi liittyen asiakkaasi.



Yrittämisen ei tarvitse tuntua tältä


Digimarkkinointi - yrittäjän peruspilari


Kun mietit markkinointia, aloita siitä kuka on asiakkaasi. Mitä kanavia asiakkaasi käyttävät? Missä sinun pitää näkyä ja kuulua? Markkinointi on yrittäjän yksi tukipilareista. Osallistumalla eri webinaareihin ja lukemalla kirjoja oppii markkinointiasioista. Mutta kuten sanottu jo aikaisemmin, kaikkeen ei yrittäjän aika riitä, ja joskus on fiksua ulkoistaa asiat, joista itse ei tiedä niin paljon. Kuitenkin täytyy muistaa, että vaikka ulkoistaisikin paljon markkinointipalveluita, kannattaa perustietämys olla myös itsellään. Vältä aloittelijan virheet ja tilaa markkinointiopas, joka auttaa sinut alkuun.


Kotisivut - ainoa media, jonka sinä omistat


Yrityksen identiteetti perustuu nykyään myös digimaailmaan. Kotisivut ovat ainoa media, joka on sinun omistuksessa. Sinä päätät mitä sinne tulee ja miten markkinoit yrityksesi palveluita. Sosiaaliset kanavat ovat aina jonkun toisen omistuksessa, ja vaikka olisi kerännyt sinne paljon seuraajia tai omaa heimoa, ne voivat periaatteessa hetkessä hävitä, mikäli kyseinen alusta niin päättää. Yrityksellä, jolla ei ole kotisivuja ja somekanavia on nykyään harvinaisuus. Kaikkialle ei ole järkevää rynniä, mutta peruspilarit pitää olla kunnossa. Kotisivuista ei ole taas mitään hyötyä, jos niistä ei tiedä kun äitisi. Monelle alkavalle yrittäjälle voi tulla yllätyksenä, että kun tehdään kotisivut, niin se ei todellakaan tarkoita automaattisesti, että sen jälkeen löydytään aina Googlesta. SEO, eli hakukoneoptimointi on tärkeä asia, jota ei saa siis unohtaa. Teknisesti kotisivut kannattaa olla kunnossa, jotta näkyvyys Googleen on mahdollisimman hyvä. Vinkkinä: yhdistä kotisivuihin aina Google Analytics, ja Google Console. Muista myös laittaa linkit kotisivuiltasi sometileihin, sekä tarkista, että myös sometileiltä on mahdollisuus klikata kotisivu-linkkiäsi. Tällaisesta niinsanotusta ristiinlinkityksestä Googlen robotit yleensä tykkäävät.


Kun mietit kotisivuja ja teet vertailuja esim. eri toimittajien välillä huomio kokonaiskustannukset. Monesti edullinen tarjous saattaa projektin edetessä paisua, koska jokainen pikku lisäosa maksaa lisää. Jos näitä ei osaa etukäteen kysyä, ei "hyvä myyjä" välttämättä kerro niitä sinulle. Silloin saattaa tulla ikäviä ylläreitä projektin edetessä. Pystytkö jatkossa itse tekemään helposti muutoksia sivuille, vai pitääkö sinun aina maksaa niistä. Vaikka itsetehtynä säästää monesti, niin kannattaa miettiä yrittäjänä kokonaiskuvaa. Yrittäjilläkin on vain 24 tuntia vuorokaudessa, joten kannattaa miettiä mihin energiaansa ja aikaansa käyttää. Joskus tulee edullisemmaksi ulkoistaa, joskus on taas järkevää osata ainakin perusasiat itse, niin osaa ostaa palveluitakin fiksummin.



Missä kanavissa kannattaa olla aktiivinen?


Erilaisia kanavia, josta voi saada näkyvyyttä tai suorastaan asiakkaita on monia esim. Facebook, Instargram, TikTok, Youtube, LinkedIN, Pinterest, Google MyBusiness, Twitter, Podcast, Blogi, Webinaarit, järjestöt, yhteistyökumppanit, jne. Paljon on kanavia, eikä aika välttämättä riitä kaikkien ylläpitoon, eikä se olisi järkevääkään. Yleisimmät somekanavat kuitenkin kannattaa varata esim. omalla firman nimellä, jotta kukaan muu ei niitä varaisi itselleen. Vaikka niihin ei päivittäisikään mitään, voi niistä ohjata sellaisiin kanaviin, joita päivittää useammin.


Somemaailma missä kanavissa olla näkyvissä

Jos kassassa ei ole rahaa - ei ole liiketoimintaa


Vaikka joskus tuntuu, että yrittäjä elää pyhällä hengellä ja rakkaudesta lajiin, niin pidemmän päälle tarvitaan kuitenkin tuloja, jolla voi elättää itsensä tai perheensä. Kun ryhtyy yrittäjäksi olisi loistavaa, jos olisi jonkinlainen turvapuskuri olemassa, jolla turvaa oman elämisen. Starttiraha onkin tarkoitettu yrittäjän elämiseen, ei firman kuluihin. Nykyään se, että on paljon töitä, ei välttämättä tarkoita yhtä kuin hyvä palkka. Erityisesti startupeissa saattaa olla töitä yllinkyllin, mutta rahaa palkkoihin ei ole. Silloin yleensä yrittäjän itsensä palkka jää ensimmäisenä maksamatta.


Älä hinnoittele tuotteistasi/palveluitasi väärin


Joskus voi olla strateginen päätös myydä alihintaan ja saada sillä tavalla nopeammin asiakkaita ja referenssejä. Tämä ei ole kuitenkaan pitkän päälle kestävää toimintaa, joten oikea hinnoittelu on avainasemassa, kun lähdetään miettimään omaa yritystoimintaa. Vaikka talouskoukerot saattavat joskus tuntua vaikeilta, tietyt perusasiat on tärkeää tietää. Usein jokin päätös voi vaikuttaa useaan eri asiaan.


Miten varmistan, että saan jättilaskun kirjanpitäjältä?


Kirjanpitäjän kanssa yhteistyösopimusta solmiessa yrittäjä saa hinta-arvion mitä hänen kuukausikirjanpito tulee maksamaan. Tämä hinta sisältää tietyt kirjanpitotyöt. Yrittäjä vaikuttaa omalla toiminnallaan huomattavasti loppulaskuun.


Jos laskut ovat hukassa, saadaan maksumuistutuksia, maksetaan maksumuistutukset myöhässä, hukataan alkuperäiset laskut (maksumuistutus ei kelpaa tositteeksi kirjanpitoon), tämä kaikki lisää kirjanpitäjän työtä. Kirjanpitäjä joutuu pyytämään useaan otteeseen tositteita. Jos hän on oma-aloitteinen kirjanpitäjä, hän voi ottaa suoraan yhteyttä perintätoimistoon; selvittää sieltä tilanteen ja pyytää mahdollisesti suoraan toimittajalta alkuperäisen laskun.


Aikaa on mennyt selvittelyyn mukavasti ja yrittäjälle menevä lasku alkaa paisua. Kun tällaisia selvitystöitä sattuu monta kuukaudelle, niin kirjanpitäjän laskukin yrittäjälle on muhkea.


Jos yrittäjä toimittaa kirjanpitäjälle kaikki mahdolliset kuitit mitä löytyy taskusta, sekä yrityksen että omat ja toivoo, että kirjanpitäjä sitten setvii, mitä laitetaan kirjanpitoon. Tämä ei kuuluu kuukausihintaan, vaan erikseen tehtävänä selvitystyönä ja lasku taas kasvaa.


Huom! Pelkästään maksupäätekuitti ei riitä kirjanpitoon, ellei siellä ole ostokuitti samassa.


Kannattaa keskustella kirjanpitäjän kanssa selväksi miten asiat kannattaa hoitaa ja toimia sen mukaisesti. Kirjanpitäjä välttyy turhalta työltä ja yrittäjä saa järkevänkokoisen laskun. Win-win situation.


Alkuinnostuksen sokeuttamana voivat monet taloudelliset asiat tuntua ankeuttavalta ja epäkiinnostavalta, mutta niihin kannattaa paneutua. Vältä talouden sudenkuopat ja lue yrittäjän talousopas, joka auttaa Sinut alkuun. Huom. sinun ei tarvitse kirjautua tai jättää itsestäsi tietoja, jotta voit lukea talousoppaan.


Olet yrityksen tärkein voimavara


Yrittäjänä olet loppupäässä vastuussa kaikesta yritystoiminnassa. Olet yrityksen tärkein voimavara. Ellet sinä voi hyvin, ei voi myöskään yritys hyvin. Älä odota liian kauan, vaan pidä itsestäsi huolta samalla tavalla kuin pidät huolta yrityksestäsikin. Itsensä johtaminen voi olla vaativa laji, ja usein huolehdimme kaikesta muusta, kun yhtäkkiä huomaamme, että meillä ei ole enää voimavaroja huolehtia muista, koska olemme unohtaneet itsemme täysin. Armollisuus tekemistä kohtaan, ymmärrys, että "done is better than perfect" ja vaatimustason laskeminen voivat olla avainasemassa. Ei ole järkevää jäädä hiomaan jotain pientä yksityiskohtaa, vaan täytyy katsoa kokonaisuutta.



Korona-aikana yrittäminen


Mieli Ry:n yrittäjien hyvinvointikillan asiantuntija Maija Hansenilta kysyttiin, miksi yrittäjän mielenterveys on tärkeää? Yritys on kestävimmällä pohjalla, kun takana on hyvinvoiva yrittäjä. Omaan mielenterveyteensä satsaava yrittäjä huolehtii yleensä paremmin myös läheisistään, asiakkaistaan ja mahdollisista työntekijöistään. Kun ihmiset voivat hyvin, myös yritys voi kukoistaa. (Lähde: https://mieli.fi/fi/vahvistamieltasiyrittaja)


Yrittäjä voi vaikuttaa omaan hyvinvointiin tunnistamalla omia voimavaroja ja selviytymiskeinoja. Kun näitä taitoja harjoittelee käytännössä ne vahvistuvat samalla tavalla kuten kävisi salilla.


Yrittäjänä joutuu sietämään paljon epävarmuutta ja jatkuvaa muutosta. Silloin on tärkeää, että mieli pysyy mukana vauhdissa. Hyvinvoiva yrittäjä on perusta sille, että jaksaa paneutua omaan yritystoimintaan, markkinointiin ja talouteen.


Lue lisää mielenterveys elämäntaitona koulutuksesta. Koulutuksesta saat tietoa mielenterveydestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Saat välineitä mielen hyvinvoinnin sekä tunne- ja vuorovaikutustaitojen vahvistamiseen. Opit elämän monista kriiseistä ja selviytymiskeinoista.



 

Digilick.com on ketterä digitoimisto, joka keskittyy yrittäjän pyhään kolminaisuuteen: markkinointiin, talouteen ja itsensä johtamiseen. Meiltä saat vaivatta niin kotisivut, kuin apua muuhun markkinointiin, talouskonsultaation tai osallistu MTEA1 mielenterveys elämäntaitona koulutukseen. Katso mitä asiakkaamme ovat meistä sanoneet ja ota yhteyttä jo tänään!


59 katselukertaa
bottom of page